Kristikunnan historian
aikana ylösnousemuksen ja Jumalan luomistyön ihmettä on kerrottu monin eri
tavoin ja toista on selitetty toisen avulla. Kristityt ovat ojentaneet
pääsiäismunia toinen toisilleen, koska linnun munasta kuoriutuva uusi elämä ja
haudasta murtautuva Kristus puhuvat samasta asiasta.
Jo vuosisatojen ajan
kristityt ovat pääsiäisenä kehottaneet toisiaan katsomaan keväistä heräävää
luontoa. Kaikki ympärillämme, nupullaan olevat pajunkellot, mullasta kurkistava
vihreä ruoho ja koko keväisen luonnon ihanuus saarnaavat meille ylösnousemuksen
ihmeestä.
Jumalan luomistyö on
läsnä kuitenkin myös siellä, missä me vähiten odotamme sen olevan. Jumala
toimii myös kärsimyksessä ja pimeydessä. Siitä on puhunut koko hiljainen viikko
ja pitkäperjantain ristintie. Me emme voi käsittää Jumalan luomistyötä, sen pohjatonta syvyyttä
– me näemme siitä vain palasen ja ymmärrämme hiekanjyvän verran.
Vanhan testamenti luomiskertomuksen
lopussa puhutaan elämänpuusta, jonka hedelmät antavat iankaikkisen elämän. Tämän
elämänpuun ihminen kadotti, kun hänet karkotettiin paratiisista.
Paratiisi ei ehkä
tule takaisin, mutta Jumala kasvatti uuden elämänpuun meitä varten – ja juuri
sinne missä me joudumme kulkemaan, ristintielle. Porvoossa pitkäperjantaina esitetyn Via Crucis-näytelmän lopussa
roomalaiset sotilaat laskivat Golgatalla miekkansa tuon elämänpuun juurelle. Vasara ja
naulat tippuivat heidän käsistään. Tuhovoiman symbolista Jumala kasvatti meille
iankaikkisen elämän lähteen.
Siunattua pääsiäistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti