Uusiin kuviin!

Hei kaikki. Tämä blogi jää nyt määrittelmättömän pitkälle tauolle, koska siirryn Suomen Lähetysseuran palvelukseen. Muutamme vaimoni Katariinan kanssa Bangkokiin, Thaimaahan 2013 tammikuussa tekemään lähetystyötä. Allekirjoittanut tulee puolitoistavuotisen kielikoulun jälkeen työskentelemään Bangkokin luterilaisessa seurakunnassa pappina. Katariina taas tulee tekemään opettajan töitä Bangkokin Luther-seminaarissa.

Työtämme ja ajatuksiamme voit seurata uudessa blogissa: 

Kuva jossa elän

osoite:

http://kuvajossaelan.blogspot.fi

Nähdään siellä!

Suomen Lähetysseuran työstä ja arvoista ks.

http://www.suomenlahetysseura.fi

Robocop-Jeesus

Hesarissa oli viime lauantaina juttu Paul Verhoeven - nimisestä elokuvaohjaajasta, joka on kirjoittanut kirjan Jeesuksesta. Taisi olla herra vieraana myös kirjamessuilla. Tunnetuksi ohjaaja  tuli aikoinaan tehtyään elokuvan poliisi-robotista, Robocopista. Verhoeven on esittämässä meille teoriaa siitä, että Jeesus ei olisikaan tehnyt ihmeitä tai ollut erityisen uskonnollinen johtaja, vaan hän olisi ollut ennen kaikkea Ernesto "Che" Guevaraan verrattava poliittinen rambo, jonka ura tyssähti ristille.

Aina kun Jeesuksesta joku tekee kirjan tai elokuvan, asia on itsessään hyvin myönteinen - Jeesus avautuu tuhannelle erilaiselle tulkinnalle ja hyvä niin. Välillä kirjojen ja elokuvien ääressä tulee kuitenkin kiusallinen olo. Mistä on kyse?

Ensimmäinen huomiota herättävä seikka lehtijutussa oli se, että Jeesuksesta esitetään tällainen teoria ikään kuin uutena. Kriittinen Jeesus-tutkimus alkoi 1700-luvun lopussa ja siitä lähtien raamatuntutkijat ovat tuoneet esiin hyvin laaja-alaisen kattauksen erilaisia Jeesus-kuvia uskomme vahvistukseksi tai koetukseksi. Kuvista löytyy maailmanloppua odottava anarkistinen Jeesus, itämaista gurua muistuttava viisaudenopettaja, äpäryydestä kärsivä sivullisten tukija jne.

Poliittisessa Jeesuksessa ei ole siis mitään ihmeellistä.

Toinen huomiota herättävä juttu on se, millä perusteella Verhoeven on valinnut asiat, joiden varaan hän laskee historiallisen totuuden, perustan, joka kannattelee hän kuvaansa Jeesuksesta. Kaikki Jeesuksen tekemät ihmeet pyyhitään luonnollisesti pois. Ja todennäköisesti ne asiat, jotka vaivaavat hänen omaa näkyään Jeesuksesta poliittisena toimijana tislataan sakan sekaan epähistoriallisena kuorrutuksena, jonka kirkko on omaa pahuuttaan lisännyt Jeesus-rievun harteille.

Ensin taitaa tulla tämän päivän maailmankuva ja omiin henkilökohtaisiin toiveisiin sekoittunut kuva Jeesuksesta ja sitten lähdetään etsimään ja karsimaan todisteita kuvan puolesta.

Maalistuneissa länsimaissa kuten Suomessa on tapana ottaa tällaiset jutut täytenä totena. Etenkin silloin, jos kirjoittaja tulee turvallisesti kirkon piirin ulkopuolelta - niin kuin elokuvaohjaaja Verhoeven. Luotettavuutta lisää se, että jutun lomassa hän vakuuttaa, ettei usko Jumalaan, mutta tykkää Jeesuksesta - ja ilmeisesti juuri sellaisena kuin hän Jeesukseen näkee.

Uutta Jeesuksesta kertovaa kirjaa ja elokuvaa odotellessa..

http://www.hs.fi/kulttuuri/Ohjaaja+Paul+Verhoeven+vertaa+Jeesusta+sissijohtaja+Che+Guevaraan/a1305610170661

Muista minua.

Kuinka kauan ihminen elää? Milloin ihminen kuolee ja katoaa?

Muistisairauden nielaisema vanha nainen ei tunnista enää läheisiään, vaan silmät haparoivat levottomina ympäriinsä. Kukaan ei tiedä enää missä hän on, jos "häntä" enää on olemassa siinä mielessä kuin yleensä olemisesta puhumme. Onko hän jo kuollut?

Arkku on aivan liian pieni. Noin pientä arkkua ei saisi tehdä. Kappelissa on hiljaista, vaikka siellä on paljon ihmisiä. Pieni lapsi on kuollut ennen kuin on ehtinyt hengittää omilla keuhkoillaan. Onko lapsi koskaan elänyt, ollut olemassa?

Narkkari, joka piikittää suoneensa taas yhden uuden reiän ei ole enää vanhemmilleen eikä sisaruksilleen olemassa. Poika, jolla oli edessään tulevaisuus, on kadonnut. Jäljellä on vain kalpea, aavenomainen varjo, joka roikkuu elämässä kiinni pelkän uuden piikin voimin.  Onko poikaa enää olemassa?

Satoja vuosia sitten elänyt kirjailija puhuu minulle nyt. Keskustelen hänen kanssaan, koska oma mieleni täyttää valkoisen tilan, joka jää rivien väliin. Me keskustelemme. Onko kirjailija edelleen elossa? Onko hän olemassa, vaikka multa on ollut hänen päällään jo vuosisatojen ajan?

Ristillä riippuu ristiinnaulittu rikollinen. Paksut ja karkeat naulat on isketty hänen ranteidensa lävitse. Hän alasti ja olemassa enää vain muiden pilkan kohteena. Mies tietää, että pian hän todennäköisesti tukehtuu, ellei menetä tajuntaansa ensin. Sitten hänet heitetään joukkohautaan muiden kaltaistensa kanssa. Ja sinne hänet unohdetaan. Yksikään kivi ei tule merkkaamaan hänen hautaansa.

Tuon miehen viimeiset sanat ovat vieressä riippuvalle ristiinnaulitulle. Hän tuntee miehen ja tietää hänet Jumalan profeetaksi. Ehkä hän on muutakin. Tällä hetkellä tuo mies on viimeinen toivo hänelle.

"Muista minua" hän saa sanotuksi.

Seurakunnan logo?

Olen ollut viime syksystä asti mukana työssä, jossa mietitään seurakunnalle uutta logoa - Haasteellinen tehtävä, kun perinteistä ja ydinsanomasta tulisi pitää kiinni ja toisaalta tehdä jotain uutta ja raikasta. Pitää erottua, mutta ei hypätä silmille.

Monista vaihtoehdoista me päädyimme tähän. Uuden logon voit bongata kaikkialta nyt - myös kotisivuiltamme. Kaikkien porvoolaisten ja aika ison osan suomalaisista tunnistama tuomiokirkon pääty on logon pohja - mutta kun siitä nostettiin katto pois  - avautuu kuvasta myös toinen merkitys, joka on itse asiassa nähtävillä koko ajan kirkon päädyssäkin.

Logossa on ristin ympärillä puita, pilviä ja lintuja. - siis risti joka on luomakunnan keskellä. Kattona on ainoastaan taivas. Ympyrät logon alaosassa kertovat opetuslapsista - ja lisäilemme usein logossa näiden jatkoksi useita erivärisiä palloja kuvaamaan kristittyjen ketjua, joka ulottuu ensimmäisistä opetuslapsista aina tähän päivään ja 2012-luvun Porvooseen.

Mitä ajattelet logosta?

Monologin armomurha, kiitos.

Toinen on on vammaisia murhaamassa ja leikkimässä Jumalaa ja toinen ei antaisi kuoleman suomaa armoa, vaan haluaisi jättää parantumattomasti sairaan kitumaan. Näin kai voisi jäsentää tämän hetkistä eutanasia-keskustelua. Valitse siitä sitten puolesi.

Tällä hetkellä käynnissä oleva väittely osoittaa sen, miten vaikeaa on käydä toista osapuolta kunnioittavaa dialogia. Tuntuu siltä, että tällä hetkellä käydään monologia, joka naamioidaan keskusteluksi. Sama ilmiö on toistunut näkyvästi aina surullisen kuuluisasta "homo-illasta" lähtien. Sosiaalinen media (facebook yms) ei ole parantunut tilannetta lainkaan. Monologisteja on vain entistä enemmän. 

Dialogin edellytys on halu ja asenne oppia toisen mielipiteistä. Tämä tuntuu puuttuvan valitettavan usein (myös itseltäni). Toinen edellytys lienee jonkinlainen älyllinen empatia, jonka kautta voisi yrittää ymmärtää keskustelukumppanin perustavia arvoja kuten uskonnollista tai uskonnotonta vakaumusta. Älyllisen empatian puute johtaa vastapuolen mitätöimiseen ja keskusteluyhteyden totaaliseen katkeamiseen. Bravuuriesimerkkejä tästä kuulee ja näkee jokainen päivä. Telkkarissa pyörivät "keskustelu-illat" ovat näiden kahden dialogin edellytysten puutosjuhlaa, eräänlaisia anti-keskustelun karnevaaleja ja sama meno jatkuu "sosiaalisessa" mediassa. Mietin mitä tuo "sosiaalinen" tässä yhteydessä edustaa.

Nämä kaksi dialogin edellytystä ovat katoamassa juuri kun niitä tarvittaisiin entistä enemmän arvopohjan muuttuessa yhä monimuotoisemmaksi. 

Voidaanko viedä nykyinen keskustelukulttuuri piikille? Voisivatko kirkon parissa toimivat keskustelijat olla etunenässä ja neula kädessä?

Ohuet seinät

Kotitalossani tehdään julkisivu-remonttia. Parvekkeita ja seiniä riiisutaan vanhasta päällysteestä tuomiopäivän masiinalta kuulostavalla poralla. Kun reipas työmies sen käynnistää, tuntuu että paikat tippuvat suusta. Tällaisen metelin keskellä on lähestulkoon mahdotonta keskittyä mihinkään, joka vaatisi ajatustoimintaa. Meteli nielaisee kaiken. Hammasta purren yritän kuitenkin lukea - ja katolisesta kirkosta kertovan kirjan yksi sivu pysäyttää. 

Varhaiset pyhiinvaeltajat kutsuivat kirkkoja, pyhiinvaelluskohteita ja kappeleita "thin places" (kirja on englanniksi),  koska niissä hiljaisuuden ja seinien läpi kuuluu Jumalan ääni tai todellisuus paremmin kuin muualla. "Thin places" voisi kääntyä paikaksi, jossa on siis "ohuet seinät" suhteessa Jumalaan ja Hänen todellisuuteensa. Ajatus tällaisesta paikasta tämän metelin keskellä tuntuu taivaalliselta.

Ehkä kirkkoa voisi laajemminkin ajatella tällaisena paikka, jossa on "ohuet seinät". Maailman metelin keskellä sellaisen on oltava olemassa.

Helvetillistä itkua

Norjan joukkosurmaajan mielentilasta ja rakenteesta liikkuu mediassa erilaisia arviota, jotka perustuvat kahteen eri mielentlatutkimukseen.

Viimeisimmän mukaan Breivik kärsii vakavasta persoonallisuushäiriöstä, mutta ei ole mielisairas - ja siten hän on myös syyntakeinen, siis vastuussa omista teoistaan. Vähentääkö hänen vastuutaan se, että hän on tunteeton? Vai onko hän tunteeton?

Tätä kysymystä vasten on mielenkiintoista ja järkyttävää todeta, että Breivik on itkenyt oikeudenkäynnissä. Tosin vain kerran ja se tapahtui silloin, kun käsiteltiin aineistoa, joka koski häntä itseään.

Breivik ei ole tunteeton tappaja, koska hän tuntee "empatiaa" ja sääliä itseään kohtaan. Nämä tunteet eivät voi siis olla hänelle vieraita, vaan ne ovat yhtä syvällä hänessä kuin kenessä tahansa. Hän ymmärtää, mikä on väärin, koska hän tunnistaa väärinteon periaatteet, jonka kohteena hän itse uskoo nyt olevansa.

Individualismin eräänlainen helvetillinen ja looginen päätepiste? Paholaismaista itsesääliä kuvasi jo Dante, jonka kirjoittamassa Jumalaisessa näytelmässä Saatana itkee ainoastaan itsensä tähden helvetin pohjalla.

Luomisen kahdeksas päivä

Kristikunnan historian aikana ylösnousemuksen ja Jumalan luomistyön ihmettä on kerrottu monin eri tavoin ja toista on selitetty toisen avulla. Kristityt ovat ojentaneet pääsiäismunia toinen toisilleen, koska linnun munasta kuoriutuva uusi elämä ja haudasta murtautuva Kristus puhuvat samasta asiasta.

Jo vuosisatojen ajan kristityt ovat pääsiäisenä kehottaneet toisiaan katsomaan keväistä heräävää luontoa. Kaikki ympärillämme, nupullaan olevat pajunkellot, mullasta kurkistava vihreä ruoho ja koko keväisen luonnon ihanuus saarnaavat meille ylösnousemuksen ihmeestä.

Jumalan luomistyö on läsnä kuitenkin myös siellä, missä me vähiten odotamme sen olevan. Jumala toimii myös kärsimyksessä ja pimeydessä. Siitä on puhunut koko hiljainen viikko ja pitkäperjantain ristintie. Me emme voi käsittää Jumalan luomistyötä, sen pohjatonta syvyyttä – me näemme siitä vain palasen ja ymmärrämme hiekanjyvän verran.

Vanhan testamenti luomiskertomuksen lopussa puhutaan elämänpuusta, jonka hedelmät antavat iankaikkisen elämän. Tämän elämänpuun ihminen kadotti, kun hänet karkotettiin paratiisista.

Paratiisi ei ehkä tule takaisin, mutta Jumala kasvatti uuden elämänpuun meitä varten – ja juuri sinne missä me joudumme kulkemaan, ristintielle. Porvoossa pitkäperjantaina esitetyn Via Crucis-näytelmän lopussa roomalaiset sotilaat laskivat Golgatalla miekkansa tuon elämänpuun juurelle. Vasara ja naulat tippuivat heidän käsistään. Tuhovoiman symbolista Jumala kasvatti meille iankaikkisen elämän lähteen. 

Siunattua pääsiäistä!

Pahuuden määritelmät

Getsemanen puutarhaan astuu aseistettu joukko ja Jeesuksen kärsimys alkaa. Kärsimystä aiheuttavan pahan läsnäolo on aistittavissa läpi koko hiljaisen viikon.

Onko pahuus hyvyyden puutetta? Ikään kuin vamma, jossa on erilaisia asteita? 

Onko pahuus ominaisuus, joka jollain on hallitsevampi kuin toisella?

Onko pahuus lähtöisin Saatanasta? Onko hän olemassa?

Onko pahuutta lainkaan olemassa? Siis, onko kyseessä eräänlainen harha tai pikemminkin leima, jonka me lyömme haluamaamme kohteeseen?

Pahuutta on tutkittu läpi vuosisatojen, mutta edelleen olla yhtä huuli pyöreänä. Valistuksen ajoista alkanut tieteen ja järjen ylioptimistinen usko siihen, että pahuus katoaisi tiedon lisääntymisen kautta, on osoittautunut haperoksi taikauskoksi.

Pahuus pakenee kaikkia määritelmiä, eikä siitä saa helposti kiinni. Yksittäisten ihmisten demonisointi on helppo tapa kuvitella saavansa pahasta tiukan otteen. Demonisointi kuitenkin palvelee usein vain entistä suurempaa pahaa, jolla nuijitaan heikompia omalla erinomaisuudella - siivotaan paha sisimmästä ulkoistamalla se vain toisille, tai paremminkin.. niille.

Paha on valonarka. Heti kun sitä tutkii, se tuntuu pakenevan jokaista määritelmää aivan kuten pimeys pakenee valokeilan edestä. Pahasta ei saa otetta - ei edes hännänpäästä.

Mielenkiintoinen linkki - miten ihminen ajautuu pahuuteen:

http://www.lucifereffect.com/

Maailma ilman meitä

Miltä Porvoo näyttäisi, jos ihmiset katoaisivat tänään? Kuinka kauan kestäisi ennen kuin kaupunki näyttäisi siltä, että täällä ei olisi koskaan ihmisiä asunutkaan? Alan Weisman -niminen tietokirjailija vastaa näihin kysymyksiin kirjassaan "Maailma ilman meitä".

Vähän soveltaen kirjan esittelemää tapahtumakulkua / ajatusleikkiä, tapahtuisi jotenkin näin: muutamassa päivässä sähköt katkeaisivat ja kaikki huoltojärjestelmät pettäisivät, jolloin luonto alkaisi valtaa kaikkialla alaa. Tavalliset talot romahtaisivat muutamassa vuodessa, kun niitä ei huollettaisi. Ikkunaan osunut lintu tai pieni vesivahinko olisi kestävimmänkin rakennuksen loppusoitto. Vuosikymmenen tai kahden päästä Porvoota ei tunnistaisi entisekseen. Cittarin asiakkaina olisi pääasiassa villiintyneitä kotikissoja. Hirvet lompsisivat pitkin Porvoon toria, joka näyttäisi enemmän metsäaukealta ja pitäisivät silmällä vanhan porvoon susilaumaa. Porvoon puutalot olisivat palaneet maan tasalle jo ajat sitten. Tuomiokirkon paanukatto olisi palanut (taas) pois, mutta kirkon kivinen runko olisi jäljellä. Itse asiassa kirkon seinät ja päädyt olisivat jäljellä suhteellisen samanlaisina vuosisadankin päästä, vaikka ympärillä olisi pelkkää metsää. Kiviset rakennukset kestävät uskomattoman pitkään.

Kirja pani miettimään kaiken suhteellisuutta, ihmisen touhuamisen ja uurastamisen turhuutta ja sitä mikä kestää. Kirjan voi lukea kuvauksena siitä, miten vääristynyt ihmisen suhde luontoon on. Kirjan  ajatusleikkiä voi hyvin soveltaa omaa elämäänsä monin tavoin. Minkälaisia jälkiä minä jätän tähän maailmaan? Mitä jos minä katoaisin tänään maan päältä, mitä tapahtuisi?

Tossa linkki:  http://www.worldwithoutus.com/did_you_know.html

Jos olet lukenut kirjan, laita kommenttia!

Sananmuunnosta ja syntiä.

Synti ei ole enää muodissa. Tai no onhan se, mutta oikeastaan hieman eri tavalla kuin ennen. Nykyään Suomen arkikielessä ja populaarikulttuurissa viitataan synnillä tai syntisillä asioilla usein herkullisiin ja hekumallisiin asioihin  - ja aika usein kyseessä on viina ja seksi. 

Vihjailevat puheet ja salaliittolaismainen nauru papin läsnäollessa paljastaa karmean totuuden. Valtava määrä ihmisiä uskoo yhä edelleen, että kirkon pääasiallinen moraalikasvatuksen tavoite on, että kukaan ei juo viinaa eikä kukaan harrasta seksiä.

Juuri tämän takia härskejä sananmuunnoksia viljelevästä pastori Luttisesta tuli niin suosittu. Parodia toimii kun vahva onkin heikko, suuri onkin pieni, moraalinvartija onkin itse härskiyden huippu. 

En usko, että lääkäri-Luttinen olisi koskaan päässyt finaaliin asti, vaikka näyttelijä olisi ollut kuinka taitava tahansa.

Television katsojaa johdatetaan vapauttavaan räkänauruun, kun ohjelman käsikirjoituksessa Luttinen näkee unen, jossa hän vapautuu papin kahleistaan seksuaaliseen vapauteen ja taivaassa häntä odottaa julkihomo Jeesus. 

Vaikea sanoa mille silloin nauretaan? Papeille, homoille, Jeesukselle?

Ollaan joka tapauksessa ajauduttu aika kauas sanan "synti" alkuperäisessä merkityksessä, pahuudesta ja itsekkyydestä - niistä asioista, joilla me revimme rikki ihmissuhteita ja suhdettamme Jumalaan. 

Paasto on pahinta mitä nykyihmiselle voi tarjota, sillä koko paaston idea kiteytyy sanaan "ei".

Uskoisin, että yksi tärkeimmistä sanoista joka lapselle opetetaan, on sana "ei". Tuolla sanalla lapsi oppii suojelemaan itseään niin henkisesti kuin fyysisesti. Sanalla "ei" torjutaan haitallista ja turhaa, eli suojellaan sitä, mikä on tärkeää.

Mitä jos lapsi kasvaessaan unohtaa tuon sanan ja hairahtuu siihen, että aikuisten ei tarvitse sanoa ei, koska aikuiset saavat tehdä mitä haluavat?

Tuntuu siltä, että "kyllä" on tämän päivän jumala. KYLLÄKYLLÄKYLLÄ, joka suuntaan kyllä niin paljon kuin keuhkoista lähteen, sillä ilman tuota sanaa, jotain voi jäädä elämästä puuttumaan.